Paha olo hiipii sisään,
ei koputa oveen, ei soita ovikelloa.
Astuu röyhkeästi likaisilla kengillään ovimatolleni,
katsoo minua alentavasti,
saa minut täyteen vihaa ja syyllisyydentunteita.
Se heittää mustan takkinsa punaiselle sohvalleni,
muuttaen sen mustaksi.
Ei hymyile, ei sano päivää, kävelee vain ohitseni ja tyrkkää minut lattialle.
Käsken sitä painumaan ulos elämästäni,
se vain nauraa likaisesti ja sen silmät tuikkii pikimustina.
Tunnen niiden silmien voiman, tunnen kuinka vajoan vain alas...
Aamulla herään sängystäni, hiestä märkänä, huohottaen raskaasti.
Paha olo nukkuu vieressäni ja tunnen itseni likaiseksi.
Huuleni ovat muuttuneet mustaksi ja ihoni on täynnä mustia sormenjälkiä.
Silmistäni valuu mustia kyyneleitä, sormeni ovat mustat, ne tippuvat irti.
Kuihdun pois kokonaan, minusta jää vain musta kasa tunteita.
Paha olo nousee ylös sängystä ja iskee uuteen uhriinsa.
Se ei koskaan lopeta.
