Eskapismi

Kello tikittää ja radio laulaa rakkaudesta.
Sisälläni jyskyttää ikävä ja tuskainen tylsyys.
Keskustelen pian itseni kanssa.
Olen hullu, mielipuoli.
Voi minä ikävöin.
Tuntuu kuin sydämeni räjähtäisi.
Radiossa kuuluttaja vaihtaa kappaletta.
Hän puhuu rauhallisesti,
hän sanoo jotain mukahauskaa
ja nauraa teennäisen kovaa.
Suljen maailman äänet korvistani.
Nälkäiset lapset, pommien räjähdykset,
rakastarietten voihkinta, itsetuhoisen itku,
huuto ja viha.
En kuule enää radiota, kuulen vain hiljaisuutta.
Kaunista hiljaisuutta.

way down

Me oltiin nuoria, me oltiin vahvoja. Me ei näytetty tunteita.

Mä en tiennyt kuinka pahalta susta tuntui. Muistelen sun suudelmia, nyt ne sattuu.

Suudelmat täynnä vakuutteluja ja valheita.

Itsetuhoinen ja kaunis.

Mä en usko taivaaseen, mä en tiedä missä sä olet.

Mä tiedän vain sen, että mulla on sua ikävä.

Viimeinen suudelma ja halaus. Viimeinen vakuuttelu, kävelin kotiini.

Ikävä kasvoi samalla kun ihosi muuttui kalpeaksi.

Pillerit vierivät lattialla, siinä sinä makaat. Kauniina.

Vieressä veitsi ja ase. Mä löydän sut ja käperryn kädet täristen viereesi.

Katson varovasti kauniita kasvojasi. Kuljetan sormea niskallasi, toivoen, että heräisit.

Sä et herännyt. Nyt mä istun poskia nipistävässä syysillassa yksin.

Sinä et ansainnut sitä. Mulla on sydäntä raastava ikävä. Ja mä olen yksin.

Mä katson viimeisen kerran kullankeltaista auringonlaskua. Rakastan sua.